Muukalaiselämää

Uusi ranskalainen kollegani Dani, erittäin tomera naisihminen, ehdotti heti ensi tapaamisellamme, että vastedes puhuisin hänelle vain ranskaa, ja hän minulle englantia oppiaksemme paremmin nämä kaksi työkieltämme. Mielestäni erinomainen idea! Lisäksi hän haluaa, että korjaamme toistemme virheet puheessa, millä menetelmällä hän kuulemma oppi edellisessä työpaikassaan saksaa. Olemme kuitenkin kielellisesti epätasainen pari, sillä hän puhuu melko liukkaasti englantia, mutta pienellä sanavarastolla, enkä minäkään osaa sitä sujuvuudesta huolimatta täydellisesti. Minun passiivinen ranskan sanavarastoni on laajahko, mutta en vain osaa puheessa panna sanoja oikein kohdalleen yrittäen samalla muistaa kaikki ranskan kieliopin subjunktiivi- ja muut finessit - harjoituksen puutetta siis. Ehkä minun pitäisi myös nukkua enemmän, jotta aivoni toimisivat jotenkin myös ranskaksi. Tällä viikolla alkanut kielikurssimme on sujunut lupaavasti, vaikka emme tee töitä kiinteästi yhdessä, emmekä siten törmää jatkuvasti toisiimme. Hänen kanssaan meillä tuntuu kuitenkin olevan paljon muuta puhuttavaa keskenämme päivän mittaan, toisin kuin aiempien ranskankielisten kollegojeni kanssa. Ulkopuolisia kuulijoita sekakielemme on huvittanut, mutta aiomme jatkaa näin.

Eilen tuskailin Danille ollessani aikeissa soittaa vuokraemännälleni suihkuni monista ongelmista, sillä suihkuosatermit eivät kuulu ranskan sanavarastooni, vaikka remonttisanasto on muuten suurelta osin hallussani. Koska en osannut selittää niitä kollegalleni ranskaksi, piirsin osien kuvat, joille hän antoi kiltisti nimet artikkeleineen. Soitin tyytyväisenä uudet sanat suussani vuokraemännälleni, joka hoidatti työmiehen paikalle oikeine vaihto-osineen. Suihkuni on taas käyttökelpoinen - nopeata toimintaa muuten täkäläisittäin!

Joudun vaivaamaan Dania myös kesto-ongelmassani. Kerroin aiemmin blogissa muuttoni aiheuttamista jälkiselvityksistä, joista en edelleenkään ole päässyt eroon yli puoli vuotta muuttoni jälkeen. Sain tänään muistutuksen maksamattomasta tv-lupamaksusta, vaikka ilmoitin firmalle kuun alussa saamani laskun jälkeen, että en ole enää heidän asiakkaansa. Kirjoitin juuri tv-firmalle äkäisen kirjeen, jonka Dani toivottavasti huomenna hieman pehmentää, jotta se on lukukelpoinen myös belgialaisille silmille. Ehkä jonain päivänä opin kirjoittamaan ranskaa riittävän kaunopuheisesti ja oikein, jotta en joudu luetuttamaan muilla kaikkia täkäläisen byrokratian aikaansaamia kirjeitäni; harvat ranskankieliset työkirjeeni olen selvittänyt omin voimin, mutta olen kiitollinen saadessani taas uuden oikolukijan. Uskoakseni voin tehdä hänelle vastapalveluksia englannin kielellä, jota hän joutuu uudessa työssään myös kirjoittamaan - suomeani ei valitettavasti koskaan tarvita.

Bloggaukseni lievän alkuinnostuksen laannuttua olen laiskasti käymässä taas blogini kimppuun. Alkupalaksi asetin tämän blogipalvelun hakukoneitten estot, ja siten sivujani ei enää ainakaan listata Ajatukseni-päivityksissä. En halua blogini reunoilla killuvan mainoslinkkejä, joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Statistiikan merkitys jää minulle hämärään, sillä tilastoihin lasketaan mukaan ymmärtääkseni myös bottihittien tai -käyntien määrä, joista en ole kiinnostunut. Bottivierailujen määrä onkin huimasti laskenut viime viikosta estojen asetuksen ansiosta.

Ihmiskätösten haut blogistani sen sijaan huvittavat minua, vaikkakin hakukoneet ovat monesti antaneet blogini hitiksi ensimmäisten joukossa väärin perustein, kuten ”biginit läskille” - olenko maininnut olevani läski?; “väärät paperit”,  ”puolalaisten työsopimukset”, “potkujen antaminen” - mikä asiantuntija minä olen?; “grilliblogi” - kerran kesässä!

Blogistani ei ole muodostunut sellaista, joksi sitä alussa suunnittelin. Se ei ole myöskään millään muotoa päiväkirjani, vaan se sisältää pinnallista tarinaa banaaleista asioista, jotka voin hyvin jakaa lukijoitteni kanssa. Niillä haluan viestittää, että ulkomailla elo ei ole mitään glamouria, vaan tavanomaista talsimista arjessa kukin tyylillään. Elämäntilanteeni puuduttavine töineen ja murheineen ei myöskään tällä hetkellä salli syvällisempää pohdiskelua minua oikeasti kiinnostavista aiheista - ehkä jonain päivänä.

Tapanani on ollut kutsua ihmisiä kylään ennen lomakautta kuin juhlistaakseni heinäkuun puolenvälin synttäreitäni, milloin täkäläiset tuttuni ovat usein jo kesän vietossa. Tällä kertaa kutsuin eilisillaksi luokseni vain kourallisen naisia, joiden kanssa emme olleet kunnolla jutustaneet aikoihin. Jotta voin kyökissä häärimisen sijaan viettää suurimman osan illasta vieraitteni kanssa,  valmistin helppoa kesäsuosikkiani jo joidenkin vuosien takaa. Väänsin hetkessä ennen vieraiden tuloa Jamie Oliverin mukaellun salaatin: maukkaiden erilaisten salaatinlehtien sekaan päärynäpaloja, paahdettuja pähkinöitä ja parmesaania raikkaan sitruunaöljykastikkeen höystämänä, minkä kanssa tarjosin hyvin maustamaani kanaa. En ehtinyt tehdä perinteistä mansikkasynttärikakkuani, vaan jälkiruokana söimme marjakimaran. Ilta oli oikein onnistunut - kiitos hauskojen vieraitteni!

Vaikka Suomi on jo kiinni, täällä on edessä aivan tavanomainen työpäivä huomenna juhannusaattona. Keskikesän viikonlopun aion olla erittäin epäsosiaalinen ja jatkaa ikuisuusprojektejani kotona. Nenäni laitan ulos käymällä korkeintaan hallissa uimassa. Juhannusta ajattelin sen verran juhlistaa, että kipaisen hakemassa uusia perunoita. Ruotsalainen sillipurkki - toivottavasti vielä käyttökelpoinen - odottaa avaamattomana jääkaapissa. Pöytää koristamaan nostin jo vanhan pienen puisen Suomen lippuni saamani upean valkoisen kukkakimpun vieressä.

Olen pitkin kevättä ja alkukesää surffailut netissä katsastamassa myytäviä asuntoja Helsingissä, mistä haluaisin ostaa tukikohdan. Mahtavia hintapyyntöjä Helsingissä jopa ei niin hyvillä paikoilla! Esimerkiksi keskiverto-kalliolaisen pienen kaksion hinnalla saisin Brysselistä lähes 100 neliön kerrostaloasunnon hyvältä alueelta. En kuitenkaan ole tällä hetkellä halukas ostamaan asuntoa täältä, missä puolet ihmisistä asuu vuokralla. Täällä vuokra-asuntoja on myös tarjolla, ja niiden vuokrat ovat kohtuullisia Helsinkiin verrattuna - täysin vuokralaisten markkinat.

Taidan toistaiseksi jäädä odottamaan pyyntihintojen kohtuullistumista armaassa pääkaupungissamme sekä pysytellä sukulaisten ja ystävien nurkissa pyörivänä kiertolaisena Suomen vierailuillani.

Eilisestä superväsymyksestäni pelästyneenä varasin ajan työpaikkani tarjoamiin vuotuisiin verikokeisiin ja muihin testeihin.  Itseni hoito on jäänyt viime aikoina vähiin keväistä Thaimaan hermolomaa lukuun ottamatta. Olen muka liian kiireisenä sivuuttanut lääkärintarkastukset jo monena vuotena. Sen vuoksi huono omatunto kolkuttaa aina maksaessani pienen omaisuuden autoni huollattamisesta ja sen vaihto-osista - hyvin tyypillistä nykyaikaa. Pääsen omaan vuosihuoltooni vasta lomien jälkeen, mutta hyvä niinkin. Huomenna sen sijaan pääsen keskustelemaan tohtoriherran kanssa työhuoneessani edelleen leijailevasta mädästä hajusta, josko hän saisi asian vakavasti ottavat ammattilaiset korjaamaan ongelman.

Unohdin tänään kuitenkin varata kaikkein kiireellisimmän ajan huoltotarpeisiini: vasemmanpuoleisen purukalustoni takahammasta on kivistänyt ikävästi jo muutaman viikon ajan juodessani jotakin. Hammaslääkärillä on siis on pakko käydä, jotta hammas ei pääse häiritsemään kesälaitumilla kirmailujani. Olen toivottavasti pian jälleen yhtä muovitäytehammasta lähempänä tavoitettani kohti täysin amalgaamitonta suuta.

Liina kutsui taas vaihteeksi pienen naisporukan luoksensa eilen syömään. Ajo-ohjeet sylissäni löysin perille isoa savista tietyömaata karttavaa poikkeusreittiä pitkin. Reitti kulki kilometrien ajan ajokieltomerkkejä vastaan sellaisia kärrypolkuja ja kylänraitteja, joita kuvittelin löytyvän vain maaseudulta, vaikka Liina asuu vain 15 kilometrin päässä Brysselin keskustasta. Loppureitti oli täynnä kymmeniä hevosenkuljetusvaunuja, uljaita hevosia ja ällön näköisiä jockeyta valkoiset “legginsit” jalassaan lähistöllä alkaneen esteratsastuskisan vuoksi, joiden välistä juuri ja juuri mahduin ajamaan. Navigaattorini ei ainakaan kotona sitä kokeillessani olisi ehdottanut moista reittiä, ja niinpä annoin sen lainaksi lomailemaan lähteneille Positiivareille.

Grillissä paistuivat ihanassa basilika-öljy-viinietikka-mausteliemessä marinoituneet lampaanselykset ja paikallisen lihakaupan itse valmistamat mausteiset makkarat. Täällä makkarat eivät ole mitään jauhomössörasvapalloja, vaan täyslihasta valmistettua tuoreruokaa, jotka itse paistetaan kypsiksi. Niillä ei siis ole mitään tekemistä Suomen joka marketissa myytävien A- tai minkään muunkaan luokan grillimakkaroitten kanssa, joita täällä ei edes tunneta, kuten ei monia muitakaan lihapuolivalmisteita. Grilliherkkujen jälkeen nautimme jälkiruokatorttuja muurinpohjalettujen paiston jäädessä odottamaan aurinkoista kesäiltaa. Viini ei tehnyt oikein kauppansa, mutta vettä meni sitäkin enemmän illan aikana. Syvällisistä keskusteluista mukavassa seurassa maukkaan ruoan höystämänä syntyi kaikille oikein onnistunut lauantai-ilta.

Tarinaa riitti yhden työpäivän verran aina puoleen yöhön asti, vaikka olin päättänyt lähteä valoisaan aikaan, joka täällä jatkuu keskikesälläkin enintään iltayhteentoista asti, sillä inhoan pimeällä ajamista. Pilkkopimeillä kyläteillä ja tihkusateessa en väsymyksestäni huolimatta ajanut kertaakaan ojaan, vaikka läheltä piti. Olen hieman huolestunut, että olen torkkunut lähes koko sunnuntaipäivän - syy ei voi olla kahden juomani punkkulasillisen.

Jo pari viikkoa toimistoni on haissut mielestäni navetalle. Kärsittyäni siitä ensimmäisenä hajupäivänä muutaman tunnin pyysin naapurihuoneista työkavereitani nuuhkimaan huonettani. Yksi mielsi hajun tulevan vanhasta ruoasta, ja toinen väitti ilmastointikanavien puhaltavan huoneeseeni vessailmaa. Hajuaistini ei siis ainakaan ole mennyt, kuten ensin oletin.

Parin päivän kuluttua siitä pyysin kiinteistöihmisiä tulemaan selvittämään hajulähteen, sillä en tarjennut enää työskennellä avoimin ikkunoin. Sinihaalaripukuinen mies tutki, etten ollut kätkenyt banaaneja tai muuta ruokaa patteri- ja ilmastointipömpelin sisään sen kansilevyn kautta, kuten kuulemma talossa on joskus tapahtunut. Kun näin ei ollut asian laita, hän poistui työsuoritukseensa tyytyväisenä. Toinen haalarimies tuli siitä tunnin päästä tietämättä työtoverinsa jo käyneen siellä. Hän sentään vaivautui avaamaan ruuvimeisselillä hökötyksen etulevyn nähdäkseen sisällön paremmin mitään ylimääräistä kuitenkaan löytämättä. Hänen analyysinsä oli, että haju tulee printteristäni tai “muualta”. Kavahdin huomauttamaan hänelle käyväni päivittäin suihkussa, joten haju ei ole ainakaan minusta lähtöisin, eikä tulostinkaan haise mitenkään erikoiselle. Toinen itseensä tyytyväinen kiinteistömies poistui huoneestani vähin äänin. En voinut työkiireiden vuoksi haaskata enempää aikaani ongelmaan ja tyydyin vain suihkuttelemaan huoneeseeni lisää parfyymia.

Viime viikolla siivoojien esimies tuli esittäytymään ja kertoi siivoojien huomanneen oudon hajun huoneessani. Hänen mielestään siellä haisi oksennus. Siivoojat kuurasivat huoneeni kaikki pinnat ja pesivät sen kokolattiamaton, mutta hajuongelma ei poistunut. Onkohan ilmastointihökötyksen sisällä kuollut hiiri?

Ennen uusintasoittoa hiiriteoriastani kiinteistöyksikköön, ajattelin kokeilla vielä yhtä keinoa hajun poistamiseksi. Tänään varustauduin töihin multapussin ja istutuslapion kanssa ja vaihdoin mullat ikkunalaudallani oleviin kukkapurkkeihin. Rupesin epäilemään, josko ikkunalautakasvini ovat kevään aikana saaneet liian suuria annoksia sekalaisia juomia mullan mausteeksi, jotka haisevat. Haen usein kahvilasta huoneeseeni maitokahvia tai limua, joita en kuitenkaan yleensä juo muutamaa kulausta enempää. Päivän päätteeksi lorautan usein kylmät tai väljähtyneet juomat työpöydältäni kukkapurkkeihin, elleivät ne ole ennen sitä kaatuneet papereitteni joukkoon.

Arkivapaat ovat ihania, mutta eivät flunssaisena. Aamulla oloni oli niin tukkoinen ja päässä jyskytti siihen malliin, että oli pakko jäädä kotiin. Päivä oli lämpömittarin mukaan helteinen, mutta palelin vällyjeni alla. Nukuin tai olin puolihorroksessa koko päivän kuulostellen arjen ääniä. Naapurikadun uudelleenpäällystys etenee kuorma-autojen piipityksistä päätellen. Yhtään kertaa ei ovikello soinut, kuten vanhassa kodissani useasti tapahtui keskellä arkipäivää. Yläkerran jo ilmeisesti äitiyslomalla oleva virtaska kolisteli ja tömisteli norsun tapaansa. Hänellä oli ilmeisesti jälleen siivouspäivä, sillä näin parvekkeeni ylälaidassa roikkuvan jos jonkinmoista rättiä. Noustuani vihdoin ylös iltaseitsemältä huomasin parvekkeeni kaiteella tiikerikuvioisen kankaan, luultavasti yläkerrasta tipahtanut tyynyliina. Heidän valvottaessa minua niin usein epäilen, ettei heillä ole pokkaa tulla sitä pyytämään, enkä aio tietenkään sitä viedä heille. Mikäli en kuule heistä pariin päivään, alennan kankaan parvekerätikseni.

Olen aina vannonut unisukkien nimeen, mutta kesäkuun alkaessa, vaikkakin kylmänä, luulin voivani jättää ne odottamaan ensi talvikautta. Luulin väärin: flunssa iski heti nukkuessani sukitta. Taidan lepäillä vielä toisenkin päivän kotona unisukissani. Töiden on vain pakko odottaa tekijäänsä.

Vietin viikonlopun Normandian maakunnassa, minne olimme jo aikoja sitten sopineet menevämme kahden työkaverini kanssa. Kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Normandiassa, ja matkakaan Brysselistä sinne ei olisi liian pitkä. Olimme umpimähkään valinneet menevämme Deauvillen kaupunkiin Calvadosin läänissä, minkä muistelin olevan kuulun ainakin impressionismikauden taiteilijoiden vierailuista. Lähes viisi tuntia kestänyttä ajomatkaa hidasti alkumatkan kaatosateen lisäksi se, että itse halusin ajaa navigaattorin ohjeistuksen, toinen matkalainen kartan ja kolmas netistä printtaamansa ajo-ohjeen mukaan, kunnes pääsimme kompromissiin luottaa nykytekniikkaan sukkuloituamme aikamme eri reiteillä. Ranskan sileät moottoritiet sen sijaan olivat puolityhjiä paikallisten ollessa ilmeisesti haluttomia maksamaan tietulleja. Ajo Le Havren ohi Seine-joen ylittävän Normandian riippusillan kautta oli vaikuttava.

Perillä odotti mitä sievin pikkukaupunki - omasta mielestäni turhankin steriili pikkutarkasti parturoitune nurmikenttineen ja muine istutuksineen. Arkkitehtuuri on myös tarkoin harkittua: vanhat huvilat ja uudet rakennukset poikkipuisine puomeineen talojen seinissä ovat pääosin kaikki rakennettu samaan tyyliin. Merenrannan pukusuojien kaiteissa komeilee amerikkalaisten näyttelijöiden ja ohjaajien nimiä. Sataman suojassa kelluu upeita pursia. Kaikki merkit viittaavat asukkaiden ja vierailijoiden äveriäisyyteen. Päättelimme paikan olevan suosittu silmäätekevien piireissä heinäkuussa alkavaan sesonkiaikaan. Kaunis valkoinen merenranta oli tänä tuulisena kesäkuun perjantai-iltana tyhjä muutamaa leijanlennättäjää lukuunottamatta, mutta me nautimme merituulesta.

Lauantaiaamupäivän kiertelimme näyteikkunaostoksilla - keskustan pienuudesta huolimatta ranskalaiset muodin huippunimet ovat kaupungissa hyvin edustettuina. Ostin kotiinviemisiksi paikallisia menestystuotteita: hyvää calvadosia eli “calvaa” ja ihanaa kuivaa siideriä.

Iltapäivän lekottelimme normandialaista siideriä siemaillen rantakuppiloissa, minne aurinkoinen ilma oli houkutellut edellispäivää huomattavasti enemmän väkeä.

Sunnuntaina kävimme katsastamassa hieman Le Havresta pohjoiseen Étretatin kylässä sijaitsevat jyrkät kalliot, jotka pilkottivat sumun takaa.

Kotimatkalla poikkesimme Rouenissa, jonka 1100-luvulla rakentamaan aloitetun katedraalin halusin ehdottomasti nähdä.

Ihastuin jo pikkuisen Normandiaan, mutta haluan päästä sinne uudelleen pidemmäksi aikaa, kunhan löydän sopivaa matkaseuraa.

Uusien matkojen lähetessä mieleeni muistui lupailemani matkakertomus. Se on vuonna 1999 kirjoittamani kertomus Senegalin 1998–99 matkastani, minkä juuri julkaisin Matkakertomuksia-sivullani. Voinen todeta, että Senegal, kuten Afrikan maat yleisesti, eivät ole jokatytön ja -pojan helppoja matkakohteita, mutta ihmiset, jotka matkustavat sinne avoimin mielin, rakastuvat Afrikkaan ikiajoiksi.